Skandinaavinen piha

Koristeheinät, kukkivat pensaat ja matalat havut luovat skandinaavisen tyylin
Piharakenteet ovat pelkistettyjä ja usein tummia
Pallohortensia kukkii heinäkuun lopusta syyskuun loppuun
Terassit ovat suuria ja puutarha ikään kuin syleilee  koko kotia

Nuorekas ja skandinaavinen puutarha etsii innoitustaan suomalaisesta luonnosta ja estetiikka on yksinkertaista ja pelkistettyä. Suomalaiselle luonto on usein paikka rauhoittua ja kaupungistuvassa maailmassa metsät ovat yhä vaikeampia saavuttaa. Tämä teema tuo luonnon kotiisi. Tavoitteena on löytää luonnollinen tapa elää ja olla. Puutarhan väritys on luonnonläheinen, ja kasvillisuus valitaan helppohoitoiseksi ja näyttäväksi. Kalustus suunnitellaan moderniksi ja skandinaaviseksi. Innoituksen hakeminen omista juurista ja luonnosta on maailmalla tällä hetkellä huippumuodikasta.

Luonnonkivet, sammalet, harmaantuva puu ja metalli sopivat skandinaaviseen pihaan. Materiaaleja käsitellään monella tavalla: lohkottu, hiekkapuhallettu tai hiottu pinta tuntuu erilaiselta ja lisää puutarhan aistivoimaisuutta. Väritys on vaaleaa: harmaan, ruskean ja vihreän sävyt korostuvat ulkotiloissa. Muotokieli on hyvin puhdas ja perusmuotoinen. Desingklassikot, arkkitehtuuti ja muotoilu näkyvät puutarhojen viimeistellyssä ilmeessä. 

Tunnelmaltaan skandinaavinen piha on maanläheinen ja luonnollinen. Väritys rakenteissa on usein harmaa, mustalla tai valkoisella piristettynä. Oleskelualueet ovat pääosassa: Niihin halutaan iso terassi, useimmiten puuta, ja paikka paljulle sekä grillailulle. Puumateriaalin annetaan harmaantua. Siperianlehtikuusi on mielestäni paras materiaali puuterassiksi, koska sitä ei tarvitse öljytä vuosittain. Myös kestopuu harmaantuu ajan kuluessa, mutta vaatii puuöljyä pintaansa, koska muuten terassista nousee tikkuja jalkapohjiin.

Kasvillisuus toteutetaan pääosin vihreän eri sävyillä ja huomio kiinnittyy luonnon jäljittelyyn. kasvien muoto ja rakenne ovat tärkeitä: koristeheiniä, pikkuhavuja, maanpeittoperennoja. Pihan kukkien väritys on hillitty, usein valkoinen, ja toistaa sisätilojen värimaailmaa. Kiinnitä huomiota ympärivuotisuuteen: kukkasipuleita (narsisseja? tulppaaneja?) ja kukkivia puita (luumupuu?kirsikkapuu? omenapuu?) keväälle, pioni alkukesään, koristeheiniä ja pallohortensioita loppukesään ja pikkuhavuja syksyyn ja talveen. Nurmikko on siisti ja kulutusta kestävä pinta, joka pysyy vihreänä pitkälle syksyyn.

Ja jotta tyyli ei olisi liian pelkistetty, on puutarhassa aina paikka kukkivalle pionille tai hauskalle koristeesineelle.