Kolmannessa osassa kiinnitetään huomiota seuraaviin:
Kuinka ratkaisen korkeuserot?
Miten havainnollistan suunnitelmani?
Mitä minun tulee tietää väreistä puutarhassa?
Kuinka valitsen kasvit?
Kurssimateriaalin voit ladata tästä
Pihasuunnitteluvalmennus: suunnitelmien havainnollistaminen , 10 €
Pihasuunnitteluvalmennus: värit puutarhassa, 10 €
Pihasuunnitteluvalmennus: pihan kasvivalinnat ja puutarhaetsivien top 30 lempikasvit, 20 €
Kotitehtävät osa 3/4
Tehtävä 1. Luonnostele ja valitse pihaasi kasvit, mk 1:100 (1:200), paperien koko a3
Tehtävä 2. Tee pihasta tarkentavia suunnitelmia. Esimerkiksi periaateleikkaus kasvillisuusalueista, havainnekuva pihasta.Paperien koko a3
KASVILLISUUDEN VALINTAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT
Kasvillisuuden tyylin valinta
Puutarhan kasvivalintoihin ei vaikuta yksinomaan ympäröivä maisema ja kasvupaikka vaan yhtä lailla talon arkkitehtuuri ja tyyli. Arkkitehtuuri antaa suuntaviivoja kasvien tyyliin, mittakaavaan, väriin ja rakenteeseen.
Kasvillisuus voi olla graafista ja arkkitehtonista, luonnonmukaisen pehmeäpiirteistä, epäsymmetristä tai symmetristä. Kasvillisuuden tyylin valinnassa noudatetaan useimmiten talon tyyliä. Moderni talo kaipaa ympärilleen modernia puutarhaa ja historiallisesti arvokas rakennus vaatii puolestaan myös puutarhan suunnittelijalta puutarhataiteen historian ja aikakausien tuntemista.
Kasvillisuuden innoittajana voivat olla maailmankuulut puutarhat tai erilaiset ilmanalat. Puutarhassa voidaan hakea romanttista, välimerellistä, itämaista, preeria- tai metsäpuutarhan tyyliä. Romanttisen puutarhan kasvivalinnat ovat klassisen perinteisiä ruusuja ja muita kukkivia kasveja. Välimeren kasvivalinnoissa suositaan harmaan ja sinisen sävyjä. Itämaisessa puutarhassa pääosassa ovat leikatut muodot ja havun ja soran yhdistelmät, ja preeriapuutarhoissa suositaan koristeheiniä. Metsäpuutarhassa on tilaa myös sammalille ja saniaisille.
Varsinkin uusien puutarhojen kohdalla maisema ei anna mitään selkeitä vihjeitä kasvillisuuden käytölle, ja silloin onkin hyvä miettiä puutarhalle jokin voimakas teema, jota myös kasvillisuus noudattaa.
Kasvien toiminnallinen tehtävä
Kasvillisuudella voidaan luoda parempi paikallisilmasto. Puutarhaan kaivataan usein suojaa tuulia vastaan. Tuulet jäähdyttävät ilmaa ja lisäävät kasvien haihdutusta. Viimassa ei viihdy kukaan. Tuulensuojaistutus on osittain tuulta läpäisevä, jolloin tuulenpuuskat kyllä läpäisevät istutuksen, mutta puuskien voima heikkenee. Tuulensuojaistutuksiin valitaan rentoversoisia puita ja pensaita, joiden oksien heilunta vähentää tuulisuutta. Puutarhaa pohjoisosaan voidaan istuttaa myös ikivihreitä havukasveja tuulisuojaksi. Täysin tiivis tuulensuoja-aita ei ole tehokas, sillä ilma työntyy tuulen puolella ylöspäin ja muodostaa suojapuolelle pyörteitä.
Puutarhasi sijainti
Suomi on jaettu kahdeksaan kasvillisuuden menestymisvyöhykkeeseen. Menestymisvyöhykkeet kertovat, kuinka pohjoisessa Suomessa kutakin puuvartista kasvia voi kasvattaa. Roomalaisin numeroin tehty vyöhykemerkintä puuvartisten koristekasvien sekä hedelmä- ja marjakasvien taimipakkauksissa ja kasviluetteloissa ilmaisee, missä kasvi todennäköisesti vielä menestyy. Perennoilla ja sipulikasveilla vyöhykejakoa ei ole, mutta kasvukauden pituus ja lumipeitteen paksuus määrittelevät myös niiden menestymisen. Pohjois-Suomeen valitaan vain nopeakasvuisia ja aikaisin kukkivia perennoja.
Kasvikirjoissa kuvaillaan myös kasvien valovaatimuksia sanoilla aurinko, puolivarjo ja varjo. Aurinkoinen paikka on sellainen, johon aurinko paistaa koko päivän. Tällainen paikka löytyy esimerkiksi rakennuksen avoimelta eteläseinustalta. Puolivarjossa kasvi saa osan päivää aurinkoa ja on osan päivästä varjossa. Puolivarjoisia paikkoja puutarhassa ovat itä- ja länsiseinustat. Aamuaurinko osuu itäpuolelle puutarhaa, ja ilta-auringosta nautitaan puutarhan länsipuolella. Puolivarjoisia kasvupaikkoja ovat myös puiden ja pensaiden alustat, joihin aurinko pääsee paistamaan lehtiverhon lomasta. Varjoiseksi kasvupaikaksi kutsutaan alueita, joihin aurinko ei paista juuri koskaan. Myös varjon kasvit tarvitsevat hieman valoa viihtyäkseen.
Puutarhan maaperä
Kasvillisuudella on vaatimuksia kasvupaikan ravinteikkuuden, happamuuden, kosteuden ja ilmavuuden suhteen. Kasvilajille sopiva kasvualusta on tasapainoisen ja terveen kasvun edellytys. Vaikka alustaa voi parantaa ja muokata, parhaiten viihtyvät alueella muutoinkin luontaisesti viihtyvät lajit. Kuivaa ja karua kangasmaastoa ei voi väkisin muuttaa kosteaksi lehtopuutarhaksi.
Kasvien vedentarvetta kuvaillaan yleensä sanoilla kuiva, tuore, kostea ja märkä. Kuivan paikan kasvit eivät tarvitse niin paljon vettä ja sietävät pitkiäkin kuivia kausia. Tuoreen paikan kasvit eivät siedä pitkittynyttä kuivuutta, mutta kasvualustan täytyy kuivahtaa välillä, eivätkä näiden kasvien juuret siedä esimerkiksi talvimärkyyttä. Kostean paikan kasvit vaativat jatkuvaa vedensaantia ja sietävät jopa ajoittaista tulvaa. Märän paikan kasvit viihtyvät rantavedessä ja kestävät pitkäaikaisen tulvimisen aiheuttaman kasvualustan hapettomuuden.
Useimmat kasvit viihtyvät lievästi happamassa maassa, jonka pH on 6–6,5. Suomen maaperä on tätä happamampi, sen pH on alle 6. Lähes kaikki puutarhakasvit viihtyvät kalkitussa maassa. Kohonneesta pH:sta hyötyvät myös maan tärkeät pieneliöt. Niin ikään maassa olevat ravinteet liukenevat kasvien käyttöön paremmin.
Kasvualustaa voi parantaa monella tavalla. Tiiviit maalajit (savi, hiesu) tarvitsevat lisää kuohkeutta, mikä parantaa maan läpäisevyyttä ja ilmavuutta. Tiivis ja märkä maa on kylmä. Kohopenkki, jossa kasvit istutetaan pohjamaata korkeammalle, toimii hyvin tiiviissä maassa. Savimaan rakenne paranee hiekka- ja kompostilisäyksellä. Karuilla ja kuivilla mailla tarvitaan lisää vedenpidätyskykyä ja ravinteita, ja kompostilisäys lisää maan humuspitoisuutta sekä ravinteikkuutta ja vedenpidätyskykyä. Hiekkamailla maata parannetaan lisäämällä maahan savea ja kompostia.
Kasvualustaa tarvitaan riittävästi. Kasvualustan kokoa suunniteltaessa on huomioitava sekä kasvualustan syvyys että laajuus. Kasvualustat kannattaa rakentaa yhtenäisinä alueina ja hieman kohollaan muusta ympäristöstä. Näin kasveilla on riittävästi ilmavaa kasvualustaa, johon ne voivat levittää juurensa. Kohopenkki estää juurien liiallisen kastumisen.
Kasvillisuustyyppien vähimmäiskasvualustapaksuudet (alueet kaivetaan yhtenäisiksi)
Nurmikko 20 cm
Perennat 40 cm
Pensaat, ruusut, köynnökset 50–60 cm
Puut 60–80 cm
Valmiit istutusalueet katetaan esimerkiksi kuorikatteella tai soralla. Katteet hidastavat ja estävät rikkakasvien kasvua. Samalla ne tasaavat kasvualustan lämpö- ja kosteusoloja. Kate myös suojaa kasvualustan pintaa rankkasateilla. Katteiden käyttö helpottaa siis kasvillisuusalueiden hoitoa.
PUUTARHURIN VÄRIYMPYRÄ
Taiteilijat loihtivat usein myös upeita puutarhoja. Taustalla on heidän tietämyksensä väreistä sekä rohkeus yhdistellä pelottomasti erilaisia kasveja. Osa hienoista yhdistelmistä syntyy varmasti tiedon pohjalta, mutta tärkeintä on luottaa tunteeseensa ja näkökykyynsä.
Tavoitellessaan maalauksellista otetta puutarhurin on hyvä osata sekoittaa värejä. Puutarhuri ei voi tosin sekoittaa värejä paletilla, vaan hän joutuu maalaamaan sekoitukset luonnossa luonnon antamilla väreillä. Värien sekoittumisen idea helpottuu merkittävästi, kun ottaa avukseen väriympyrän.
Kun värikolmion värejä sekoitetaan keskenään niin, että sekoituksessa on mukana useamman kuin yhden sivun värejä, syntyy murrettuja värejä. Tällaisia ovat kaikki ruskeat, oliivinvihreät, harmaat jne. Murrettuja värejä voi tuottaa myös sekoittamalla johonkin kirjon väriin harmaata tai mustaa. Mustan sekoittaminen tummentaa värejä ja vähentää värikylläisyyttä. Valkoiseen vivahtavia värejä kutsutaan pastelliväreiksi.
Vaaleat pastellisävyt ovat vähemmän kylläisiä kuin puhtaat sävyt. Juuri keveys ja valoisuus saavat pastellisävyt näkymään kirkkaina puutarhassasi. Murretut sävyt toimivat upeasti ns. sekoiteväreinä puutarhassa ja vievät hieman terää liian kirkkaista sävyistä. Sekoittuminen maalauksellisessa mielessä tarkoittaakin puutarhassa optista sekoittumista: sitä, että värit eivät ole fyysisesti sekoittuneita vaan puutarhassa läsnä ristikkäin ja lomittain. Lopullinen sekoittuminen tapahtuu vasta katsojan näköaistissa.
Värin kolme perusmäärettä
Sävyllä tarkoitetaan yleiskielessä väriä, mutta tarkemmin määriteltynä se on värin samankaltaisuus kirjon tai väriympyrän osan kanssa. Esimerkiksi punainen, keltainen, vihreä tai sininen, oranssi tai violetti. Jos väriympyrää ajattelee kompassina, sävy on kompassineulan osoittama suunta.
Vaaleus on pinnan havaittu heijastavuus. Se on näköaistin päätelmä siitä, mikä on pinnan heijastuskyky valaistuksesta huolimatta. Vaaleus on havaitsemiseen liittyvä psykofyysinen suure, eikä sitä voi mitata mittalaitteilla. Kun katsomme esimerkiksi valkoista paperia ensin valossa ja sitten varjossa, arvioimme sen molemmissa tilanteissa valkoiseksi eli hyvin vaaleaksi – siitä huolimatta, että sen pinnan heijastama valon määrä on aivan eri luokkaa valossa kuin varjossa. Vaaleuden sijaan puhutaan luminanssista silloin, kun halutaan täsmentää, että kyseessä on fyysisesti mitattava heijastuvan tai säteilevän valon määrä.
Kylläisyys kuvaa värin sävyn visuaalista puhtautta tai voimakkuutta. Värin kylläisyys kasvaa sen etääntyessä visuaalisesti harmaasta, valkoisesta tai mustasta. Kylläisyys sekoittuu käsitteenä helposti toisaalta kirkkauteen, toisaalta peittävyyteen. Keltainen voi olla samaan aikaan sekä hyvin kylläinen että vaalea, mutta sininen ei koskaan. Kylläisenä sininen on väistämättä aina melko tumma. Vaalentuakseen sininen tarvitsee valkoisuuden lisääntymistä, mikä puolestaan vähentää aina kylläisyyttä.
