Mitä pihasuunnitelma sisältää?

Asiakaslupaukseni sinulle: Osaamiseni avulla säästät aina pihatöissä vähintään suunnittelupalkkioni verran.

Pihasuunnitelman teko aloitetaan aina neuvontakäynnillä. Neuvontakäynti tehdään paikan päällä, suunnittelukohteessa ja siihen on hyvä varata aikaa 3-4 h. Kun otat yhteyttä toimistooni, niin ehdotan yleensä jo ensimmäistä tapaamisaikaa. Käynnillä tutustun pihaan ja sen ympäristöön. Otan valokuvia tontilta ja pohdimme pihatoiveita yhdessä asiakkaan kanssa. Käynnillä ideoidaan ratkaisuvaihtoehtoja ja mietitään myös toteutusjärjestystä ja neuvotaan kasvivalinnoissa, kasvien hoidossa ja rakenteellisissa ratkaisuissa. Neuvontakäynnin aikana luonnostelen karkean idean, jonka pohjalta lähdemme toimistolla tekemään pihasuunnitelmaa. Neuvontakäynnillä sovimme myös seuraavan kokousajan, lähtötietojen hankinnasta ja alustavasta rakentamisen budjetista. Neuvontakäynnin ja seuraavan suunnittelukäynnin väli on yleensä noin kuukausi.

Toimistolla suunnittelemme yleissuunnitelman. Käyttämämme ohjelmisto on AutocadLT. Yleissuunnitelmaan on suunniteltu toiminnot, niiden vaatima tila ja muoto, kasvit,erilaiset pintamateriaalit sekä pihavalaistuksen periaatteet. Suunnitelma on värillinen ja siinä on ideakuvia tulevan pihan tyylistä. Suunnitelma on mittakaavassa ja antaa paljon ideoita pihan mahdollisuuksista. Suunnitelmaan kuuluu 3D -malli suunnitellusta pihasta.

Yleissuunnitelma  on mittakaavassa 1:200 tai 1:100. Me hankimme lähtötietoaineiston itse Maanmittauslaitokselta. Suunnitelmassa pihan toiminnot on sijoitettu paikoilleen, kasvilajit ilmoitettu suomalaisin nimin ja suunnitelman mukaiset pintamateriaalit ja rakenteet on nimetty. Suunnitelmassa on esitetty myös tasauksen ja hulevesien käsittelyn sekä valaistuksen periaatteet. Yleissuunnitelma sisältää suunnittelijan arvioiman alustavan budjetin toteutukselle.

3D -malli laaditaan pihaluonnoksesta SketchUp-ohjelmalla.  3D -malli auttaa sinua hahmottamaan, miltä piha näyttää valmiina. Näin voit vaikuttaa itse lopputulokseen. Toisessa kokouksessa esittelen suunnitelman ja mallin. Kokouksessa sovimme vielä mahdollisista korjaus- ja muutostoiveista. Suunnitelmaan kuuluu yksi korjauskierros. Pihasuunnitelman avulla saat ideoita siitä, mitä kaikkea ihanaa voit tehdä juuri sinun pihallasi. Pihasuunnitelma soveltuu hyvin myös omatoimirakentajalle. Suunnitelma toimitetaan asiakkaalle sekä paperi- että sähköisenä versiona.

Pihasuunnitelma sopii parhaiten tasamaatontille ja kokonaisidean hahmotteluun rinnetontilla. Jos ja kun pihan rakentaminen kilpailutetaan, siihen tarvitaan urakka-asiakirjat, joissa urakkaraja, materiaalit ja työtavat on määritelty. Silloin tarvitsee viedä yleissuunnitelma tarkemmaksi ja siitä laaditaan rakennussuunnitelma ja työselostus. 

Ammattimaisen suunnitelman avulla pystyt hyödyntämään tonttisi mahdollisuuksia ja säästät myös selvää rahaa. Pihastasi tulee toimiva ja kulut pysyvät budjetissa.