Viherrakentaminen: Omenapuun leikkaaminen

Omenapuun hoitoleikkaus
Omenapuun hoitoleikkaus

Omenapuiden leikkaamisella on tarkoitus varmistaa, että puu ja sen hedelmät säilyvät terveinä ja hyvässä kasvukunnossa. Omenapuiden leikkaamisessa on tärkeää säilyttää maltti: leikkaamisella tavoitellaan nimittäin tasapainoa kasvun ja hedelmien tuoton välillä.

Olen verrannut omenapuita naisiin: kun hedelmällinen ikä alkaa, niin kasvullinen vaihe hidastuu. Kasvien leikkaaminen taas kiihdyttää aina kasvua, joten leikkaamalla omenapuita, pyritään ne pitämään satoikäisinä ja uusiutuvina mahdollisimman pitkään. Jos kuitenkin innostuu  leikkaamaan liikaa kerralla, kiihdyttää vain vesiversojen kasvua ja hedelmät jäävät haaveeksi. Kinkkistä ja kärsivällisyyttä vaativaa, tiedän.

Ajoissa aloitettu säännöllinen hoito leikkaamalla vähentää omenapuiden rakenteellisia ongelmia ja vähentää täysikasvuisen puun leikkaustarvetta. Vähitellen tehtävät leikkaukset eivät myöskään pilaa puun omaa kasvutapaa eivätkä aiheuta suuria leikkaushaavoja.

Leikkaushaavat, kuten kaikki muutkin kuorivauriot ovat sisäänpääsyteitä kasvitautien aiheuttajille. Tautiriskin pienentämiseksi vältetään suurien haavapintojen tekoa. Oksat tuleekin poistaa mahdollisimman pienikokoisina ja oikeasta kohdasta. Terävät ja puhtaat työkalut sekä oikea leikkaustekniikka varmistavat siistin haavapinnan, joka paranee nopeasti. Nykytiedon mukaan leikkaushaavaa ei hipelöidä käsin eikä siihen laiteta mitään haavansuoja-ainetta.

Omenapuun rakenneleikkaus

Rakenneleikkaukset aloitetaan puun juurruttua noin 3-5 vuotta istutuksen jälkeen. Rakenneleikkauksilla ohjataan nuorta puuta kehittämään vahva, tasapainoinen ja ilmava latvus sekä tukeva ja sopivan korkuinen runko. Omenapuilla ei haluta korkeutta kasvattaa ylenmäärin, koska silloin omenien kerääminen puusta on hankalaa ja jopa vaarallista. Rakenneleikkauksia tehdään vuosittain tai vähintään joka kolmas vuosi ja niitä jatketaan puun aikuisikään asti (omenapuulla noin 15-20 vuotta).

Rakenneleikkauksessa leikataan enintään viiden vuoden ikäistä tervettä puuainesta.

Puiden rakenneleikkauksessa poistetaan:

1. kilpalatva tai sitä lyhennetään asteittain usean vuoden aikana

2. Latvuksen alimmat oksat runkokorkeuden nostamiseksi oksa kerrallaan

3. Latvuksen sisään kasvavat, teräväoksakulmaiset ja hankaavat versot, jolloin pelkkä verson lyhentäminenkin saattaa riittää

4. Oksatihentymien oksista korkeintaan puolet kerralla

5. Voimakaskasvuiset oksat typistämällä

6. Vaurioituneet, kuolleet ja sairaat oksat

7. Runko- ja juuriversot

Omenapuun hoitoleikkaus

Hoitoleikkauksesta puhuttaessa tarkoitetaan keski-ikäisen tai vanhan (yli 20 vuotiaan) omenapuun  leikkausta. Hoitoleikkaus perustuu aina puun kuntoarvioon. Arvion perusteella päätetään poistaa kuolleita tai huonokuntoisia oksia vähitellen.

Aikuisikäistä puuta leikataan noin kolmen vuoden välein. Tärkeää omenapuun hoitoleikkauksessa on saada aikaan uutta kasvua (pidentää satoikää) ja pitää puun latvus ilmavana. Koskisen Timppa opetti puita leikattaessa heittämään hatun läpi latvuksen -silloin ilmavuutta on kuulemma riittävästi, kun lakki lentää hienossa kaaressa läpi puun.

Omenapuun hoitoleikkauksessa poistetaan:

1. Vahingonvaaraa aiheuttavat oksat ja haarat

2. Tyvi- ja juuriversot

3. Latvuksen perusmuodosta uloskasvavat oksat

4. Näköesteenä roikkuvat haarat

Omenapuun leikkausajankohta

Omenapuuta voidaan leikata ympäri vuoden. Leikkauksista on kuitenkin syytä pidättäytyä kiihkeimmän kasvun (touko-kesäkuu) ja tuleentumisen (syys-lokakuu) aikaan. Yleensä omenapuita aloitellaan leikkaamaan maaliskuun alussa, kun ilmankosteus on hieman haihtunut.

Mikäli omenapuun leikkaaminen tuntuu hankalalta, niin ammattipuutarhurit leikkaavat omenapuita näin keväisin. Ville (hortonomi AMK), puutarhatoimisto Greenistä leikkaa omenapuita täällä Hämeessä. Samalla voitte sopia, myös omenoiden kevätruiskutuksesta ja myös omenien sadonkorjuusta syksyllä. Omenapuun täysihoitoon kuuluu myös suojaverkkojen asennus syksyllä sekä poisto keväällä. Otapa siis yhteyttä, mikäli kiinnostuit!

Lähde: Viherproggis, s 234-241