Puutarhaihmisen silmin pääsiäisenä Lontoossa 26.-31.3.2018

Kevät oli vasta nupullaan Lontoossa. Lunta ei sentään näkynyt. Kirsikat ja magnoliat aloittelivat kukintaansa, koreanonnenpensaat ja narsissit kukkivat.

Englannissa on kaksi sanaa Park ja Garden. Park= puisto sisältää aina vain nurmikkoa, polkuja ja puita. Eli ei muita koristeistutuksia. Garden puolestaan on puutarha, jossa on nähtävissä upeita kukkivia koristepensaita, perennoja ja kausikukkiakin.

Mihin hortonomin silmä sitten kiinnittyi? Teemoittelen hieman.

Puutarhataiteen historia: Vierailu British museumisssa

British museumiin on kerätty länsimaista kulttuurihistoriaa melkoiset määrät. Egyptin, Assyrian ja antiikin Kreikan mittaamattomat aarteet on aikanaan kerätty pois ja surutta kuljetettu imperiumin pääkallopaikalle Lontooseen. Egyptiläisestä pyramidista (hautakammio) oli mm nakuteltu irti seinämaalauksen palanen, jossa on kuvattuna Egyptiläinen puutarha. Seinämaalaus on irrotettu Nebamumsin haudasta Thebasta ja ajoittuu vuodelle 1380 ekr. Puutarhassa on komea koristelampi keskellä, johon on kuvattu pyhiä lootuksenkukkia, lintuja ja kaloja. Ympärillä kiertää käytävät ja puut on istutettu ympärille, mm taatelipalmu on tunnistetattavissa. Puutarha on erotettu ympäröivästä maailmasta korkealla muurilla.

Puistot: Diana memorial park

Prinsessa Dianan muistoksi rakennettu puisto sijaitsee Hyde Park:ssa lähellä Kensingtonin palatsia. Puistosommitelmassa pääosassa on  timantin muotoinen, hopeaisena hohtava virtaava vesiaihe. Harmaasta graniitista muotoillut reunat päästävät vierailijat veden ääreen. Altaan pohjaa on käsitely eilaisilla pohjapadoilla ja muotoiluilla, joten vesi liikkuu elävästi kuin luonnon puro. Timantin keskus oli nurmea ja yksittäisiä pikkupuita kuten puistossa englantilaisen perinteen mukaan kuuluukin. Puisto oli yksinkertainen ja viehättävä, sekä mittasuhteiltaan onnistunut. Muistopuistossa näkyy brittien pitkä puutarhakulttuuri, jossa hallitaan maiseman ja ympäristön yhteensovittaminen, osallistamista unohtamatta. Esimerkiksi Suomessa muistomerkit ovat usein irrallisia ympäristöstään ja mittasuhteiltaan jotenkin epäonnistuneita.

Hoitotekniikat: Ekologiset risuaidat, katupuiden typistäminen eli humlaaminen sekä pensaiden kasvattaminen  ja kapeana pitäminen. Pensaita kasvatettiin kapeana mm tikkaiden avulla. Tikkaiden ulkopuolelle kasvava kasvusto leikattiin surutta pois. Myös säleikköpuita näkyi paljon.

Viherseinät: Viherseiniä näkyi melko paljon sekä ulkona että sisätiloissa. Viherseinät toimivat oikein hyvin ulkona. Suomessa haastetta aiheuttaa ankara talvi, jolloin kaikki jäätyy ja peittyy lumeen. Seinäpinta on ankara kasvuympäristö. Viherseinät myös kastellaan aika pitkälle pumpputekniikkaa hyödyntäen , kuten esim suihkulähteet. Suomessa vesi on tyhjennettävät putkistoista talvea varten. Siksi olen sitä mieltä, että viherkatot toimivat Suomen oloissa hyvin ja viherseinät ovat sisätilojen ratkaisu täällä.

 

Kevät: Kirsikat, rusokirsikat, narsissit, magnoliat, kameliat, koreanonnenpensaat, orvokit ja esikot. Kyllä kukat säväyttävät aina, oli ammattilainen tai ei:)